Talousasiantuntijan määräaikainen tehtävä

Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu rakentavat yhdessä uutta mallia suomalaiseen korkeakoulutukseen.

Uudessa korkeakouluyhteisössä kohtaavat talouden, tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus. Tampere3 luo tieteenalojen rajapinnoista ammentavan monialaisen, innostavan ja globaalisti kiinnostavan tutkimus- ja oppimisympäristön. Hanketta valmistellaan yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Teemme uutta rohkeasti, ripeästi ja raikkaasti. Toimimme toisin – tieteellisen tutkimuksen lisäksi osaaminen karttuu soveltamalla, kokeilemalla ja yhteiskehittämällä.

Tampereen yliopiston yliopistopalveluissa talouspalveluiden vastuualueella on haettavana talousasiantuntijan määräaikainen tehtävä 30.6.2019 asti, aloitus 1.12.2017 tai sopimuksen mukaan.

Talousasiantuntijana tehtäviisi kuuluu

- monipuolisia yliopiston talouden suunnittelu- ja seurantatehtäviä,
- projektitalouden seuranta-, raportointi- ja analysointitehtäviä sekä
- taloushallinnon prosesseihin ja –järjestelmiin liittyviä kehittämistehtäviä.

Odotamme, että sinulla on taloushallinnon ja/tai laskentatoiminen laajoja opintoja sisältävä soveltuva korkeakoulututkinto sekä vähintään kahden vuoden työkokemus taloushallinnon tehtävistä. Tehtävässä onnistuminen vaatii taloushallinnon järjestelmien monipuolista käyttökokemusta sekä Excelin käytön hyvää hallintaa.

Arvostamme palvelevaa, itsenäistä ja aktiivista työotetta, organisointikykyä, tiimityöskentelytaitoja sekä vahvoja viestintä- ja vuorovaikutustaitoja.

Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän muun henkilöstön vaativuustasokehikon tasoon 8-9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen työstä suoriutumiseen perustuva palkanosa.

Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Lisätietoja tehtävästä antaa talousjohtaja Päivi Mäntysaari, p. 050 4280887 ma 16.10.2017 klo 9-11 ja ti 17.10.2017 klo 14-16 ja hakumenettelystä henkilöstöasiantuntija Hanna Karti, hanna.karti@uta.fi, p. 040 1901327.

Jätä hakemuksesi viimeistään 23.10.2017 klo 15.45 yliopiston sähköisellä lomakkeella (linkki alla) ja liitä hakemukseen ansioluettelosi.

Applying starts: 2017-10-05 08:00 Applying ends: 2017-10-23 15:45
Extra questions for job ad
Department/Faculty
Professional group/stage of research career
Vacancy to be fulfilled
Internationally applied position